Upeaa sporttia!

 

Torstaina 12.10. Jokimaan radalla nähdään Tilitoimisto Ollikainen JTT-kilpailun karsinnat, sekä niin ikään karsintakilpailut kohti SHKL:n kaksivuotispokaaliin finaalia. Molempia kisoja kohtaan todistettiin ennen näkemätön kiinnostus osallistujien puolelta. JTT kilpailun osalta toisenkin erän maksaneita oli yli 80(!), mikä tarkoittaa seitsemää karsintalähtöä sekä palkintokorotuksia finaaliin. Tämän ravisyksyn yhden ehdottoman herkkupalan ykkönen kohoaa 13 000 euroon, minkä päälle on vielä tarjolla kolmen tonnin bonus, mikäli voittaja on ns. Suur-Hollola hevonen. Kenestä tehdään Tähti ja kuka tuplaa voittosummansa kertalaakista? Näiden kysymysten vastauksille lyödään ensi tahdit torstain karsinnoissa.

SHKL:n kaksivuotispokaalissa palkintotaso on hurja, kun karsinnoissa on tarjolla viiden ja puolin tonnin ykköset ja finaalissa voittaja kuittaa peräti 23 000€. Tällaista rahaa ei ole Suomessa ennen ollut kaksivuotiaille tarjolla, mutta nyt on. Taistelu suurista seteleistä käydään 22 varsan voimin. Kisan palkinnot nousivat vielä h-hetkellä, sillä supersakkomaksulla mukaan maksettiin seitsemän hevosta. Ennakkosuosikiksi pitää nostaa Niemisen tallin Baketamon Frido, sillä Maken historia tässä kisassa käsittämättömän kova. Viimeiset kolme kisaa ovat päätyneet Urjalan miehen juhliin hevosilla Nefertiti Frido, Callela Eliza sekä Begemont Frido.

Nämä urheilulliset herkkupalat sekä ravintola Hippodromissa käytävä Toto-pelien SM-karsinta ovat hyviä syitä saapua torstaina radalle ravi-iltaa viettämään. Paikalla on myös Pelicansin liigajoukkue, tule sinäkin!

 

Tervetuloa Jokimaalle,

Tomi Himanka

Facebook Twitter WhatsApp