Tapiola Suur-Hollola-ajo 2004
| Ispiration Ride paras Tapiola Suur-Hollola ajossa | |
| Järjestyksessään 30. kerran ajetun Suur-Hollola-ajon vei nimiinsä vahvan esityksen päätteeksi Inspiration Ride. Alkumatkasta johtavan rinnalle kiertynyt Tuomas Korvenojan valmennettava oli maalisuoralla selvästi vahvin ja erkani vastustajista 100 000 €:n arvoiseen voittoon. Vuonna 2002 kilpailun voittanut ja viime vuonna toiseksi sijoittunut Inspiration Ride tekaisi loppukilpailussa hienon tuloksen 13,4a, joka alitti kymmenyksellä Edu's Speedyn nimissä olleen kilpailuennätyksen. | |
| Tasokkaiden välierälähtöjen perusteella loppukilpailua povattiin ennätystasaiseksi. Lähtökiihdytyksessä kärkeen pyrkivät E.V. Cedar, Good Leasing sekä Cold Hard Wind, joista Cold Hard Wind oli lopulta vahvin ja haki ensimmäisen kaarteen lopussa johtopaikan haltuunsa. Edellisvuosien tapaan Tuomas Korvenoja oli alkumatkasta heti valppaana ja kierrätti väkivahvan Inspiration Riden avauspuolikkaan täyttyessä johtavan ulkopuolelle, jossa pääsi hyödyntämään Express Riden pojan vahvinta valttia - vauhtikestävyyttä. | |
| Maalisuoran alussa Inspiration Ride oli edelleen voimissaan ja puristi eleettömästi johtoon. Loppumatka oli valjakon selvää hallintaa ja Tuomas Korvenoja pääsi maalilinjalla tuulettamaan villisti Inspiration Riden toista voittoa maamme suuripalkintoisimmassa kasvattajakilpailussa Suur-Hollola-ajossa. Aikaisempina vuosina loppukilpailussa epäonnekas ollut Stefano Pueblo, finaalissa Pekka Korven ohjastama, teki hänniltä väkevän lopetuksen ja kiersi ulkoratoja pitkin 50 000 €:n arvoiselle hopealle. Ari Hartikainen tarjosi ikinuorelle Mombasalle hyvän selkäjuoksun suosikkien takana kolmannessa ulkoparissa, mistä kiritilaa saatuaan nappasi 30 000 €:n kolmosrahat. E.V. Cedar sijoittui viime vuoden tapaan loppukilpailussa neljänneksi ennen kilpailun ensikertalaista Cold Hard Windiä. | |
![]() |
|
| Toisella voitolla suurten joukkoon | |
| Ohjastaja-valmentaja Tuomas Korvenoja säteili esityksen jälkeen. "Juoksunkulku meni kannaltamme erittäin hyvin ja pääsimme sujuvasti toivepaikkaan johtavan rinnalle. Maalisuoran alussa saimme helposti otteen johtohevosesta ja lopussa kaikki oli helppoa. Nuoruusvuosien ongelmat ovat nyt voitettu kanta ja uskon tulevaisuudessa vahvasti hevoseen". | |
| Tuplamestareiden Speedy Butch, Houston Laukko, Edu's Speedy, Black Laukko ja Express Fibber joukkoon liitti nimensä myös Inspiration Ride. Voittonsa myötä Lars Ingmanin omistama ja kasvattama Inspiration Ride on palkintorahoilla mitattuna kaikkien aikojen eniten Suur-Hollola-ajossa tienannut hevonen, sillä kahden voiton ja yhden kakkosen myötä 8-vuotias Inspiration Ride on kerännyt kilpailusarjasta kokoon ennätykselliset 260 000 €:a. Tämän vuoden vakuuttavan voiton jälkeen on helppo ennustaa potin karttuvan Suur-Hollola-ajossa tuntuvasti vielä tulevina vuosina. | |
![]() |
|
| TAPIOLA Suur-Hollola-ajo 2004 | |
| Sunnuntaina 4.7. | |
| Ryhmäajo 2140 m | |
| 1. | Inspiration Ride Tuomas Korvenoja 13,4a 100 000,- |
| 2. | Stefano Pueblo Pekka Korpi 13,5a 50 000,- |
| 3. | Mombasa Ari Hartikainen 13,6a 30 000,- |
| 4. | E.V. Cedar Antti Teivainen 13,6a 20 000,- |
| 5. | Cold Hard Wind Jorma Kontio 13,7a 6 000,- |
| 6. | Good Leasing Stig H Johansson 13,7a 5 000,- |
| 7. | Noa Savoy Åke Svanstedt 13,7a 1 000,- |
| 8. | Take Me Home Jyrki Tammimetsä 13,8a 800,- |
| 9. | Bar Milton Esa Holopainen 13,8a 600,- |
| 10. | Sahara Standout Oskari Mäenpää 13,9a 400,- |
| 11. | Speedy Play Harri Koivunen 14,3a 300,- |
| 12. | Pearly Hill Ari Moilanen 14,8a 200,- |
| 500 m 09,0/Cold Hard Wind, 1000 m 13,0/sama, III 500 m 14,0/sama, viim. 500 m 13,0/sama - toto: 3.02, 1.55-6.36-7.18, 51,68, 64 872,- |
|
| Good Leasing hallintaa | |
| Ensimmäisen välieräjuoksun voiton vei nimiinsä kilpailun voittoa puolustanut Good Leasing. Stig H Johansson kiihdytti hyvältä lähtöpaikalta heti johtopaikalle, mistä tamma vastasi lopussa varmoin ottein voittoon. Johtavan takana matkannut Take Me Home seurasi suosikin selässä hopealle ennen Bar Miltonia. Kolmena edellisvuotena loppukilpailussa ravannut Stefano Pueblo jatkoi hyviä esityksiä Suur-Hollola-ajossa ja lunasti loppukilpailupaikan johtavan rinnalta. | |
| 1. | Good Leasing Stig H Johansson 14,0a 5 000,- |
| 2. | Take Me Home Jyrki Tammimetsä 14,1a 2 500,- |
| 3. | Bar Milton Ari Moilanen (Paavo Reponen) 14,2a 1 500,- |
| 4. | Stefano Pueblo Jorma Kontio (Rainer Björkroth) 14,3a 1 000,- |
| E.V. Cedar kiri vahvasti | |
| Tapiola Suur-Hollola-ajon toisen välierälähdön vei nimiinsä nappijuoksun jälkeen E.V. Cedar. Johtavan takaa maalisuoran alussa vapaalle radalle siirtynyt E.V. Cedar kiri tilaa saatuaan napakasti ja selätti loppumetreillä johtopaikalla ravanneen suursuosikki Cold Hard Windin. Sahara Standout nousi pienen välimatkan päässä kolmanneksi ennen johtavan rinnalla matkannutta Speedy Playtä. | |
| 1. | E.V. Cedar Antti Teivainen (Mikko Lilleberg) 13,6a 5 000,- |
| 2. | Cold Hard Wind Jorma Kontio (Ari-Pekka Pakkanen) 13,6a 2 500,- |
| 3. | Sahara Standout Oskari Mäenpää 14,2a 1 500,- |
| 4. | Speedy Play Harri Koivunen (Lars-Erik Stenberg) 14,2a 1 000,- |
| Inspiration Ride vakuuttava jo välierässä | |
| Kolmannen välierälähdön paras oli Tuomas Korvenojan valmennettava Inspiration Ride. Avauspuolikkaan jälkeen johtopaikalle siirtynyt lähtönsä suursuosikki lopetti rauhallisen matkavauhdin jälkeen päätöspuolikkaan 10-vauhtia ja piti varmaan voittoon. Sisäradalla kolmantena matkannut Noa Savoy kiri pirteästi hopealle ennen johtavan takana matkannutta Pearly Hilliä. Ikinuori 12-vuotias Momabasa teki takarivin lähtöpaikalta hyvän juoksun ja kiri maalisuoralla terävästi viimeiselle finaalipaikalle. | |
| 1. | Inspiration Ride Tuomas Korvenoja 14,2a 5 000,- |
| 2. | Noa Savoy Åke Svanstedt (Kari Lähdekorpi) 14,3a 2 500,- |
| 3. | Pearly Hill Ari Moilanen (Paula Stenberg) 14,4a 1 500,- |
| 4. | Mombasa Ari Hartikainen (Kalle Savo) 15,0a 1 000,- |


