Samuli Innanen

1. Kotipaikka

- Lahti

2. Miten kiinnostuit raviurheilusta?

- Perinteisesti sillä tavalla, että hevosia oli kotona. Sain yksityistreenarin pestin Italiaan vuonna 2000. Siellä oli neljä vuotta. Suomessa pidettiin tallia vielä Nastolassa ja Jokimaalla. Nykyään meidän kaikki hevoset on isällä Savonlinnassa. Käyn siellä apuna aina kun ehdin. Muuten lainaohjastajan ja kengittelen.

3. Mikä raviurheilussa on parasta?

- Hevonen on parasta ja vielä parempaa on hyvä hevonen.

4. Esikuvasi raviurheilussa?

- Jos Verbeeck. Sillä oli pitkä tukka, se näytti pahalta ja se veti röökiä. Ja voitti kaikki lähdöt.

5. Toimintasi kuvaus

- Vähän etsikkovaihe menossa. Lainaohjastamista ja kengittämistä lähinnä.

6. Vahvuutesi ammatissasi?

- Olen touhunnut hevosten kanssa lapsesta asti. Uskon että ymmärrän jo vähän millainen eläin hevonen on.

7. Valmennusmaksusi/ajopalkkiosi?

- 5-15 %. Kengitys n. 55 eur + kengät ja alv.

8. Tärkein saavutuksesi?

- Eka voitto Italiassa omalla treenattavalla. Suomessa 75-finaalivoitot Invantaggiolla ja Kervikselle.

9. Suosikkihevosesi?

- Frullino Jet omista treenattavista. Se juoksi myöhemmin Elitloppetissakin. Varenne on kuitenkin ylitse kaikkien.

10. Team Jokimaan merkitys?

- Se on tosi hyvä kaveri- ja kollegaporukka. Kaikista on tullut läheisiä kavereita. Mukava olla osa sellaista porukkaa.

11. Kuka Team Jokimaan jäsen heittää parasta läppää?

- Utalan kanssa menee jutut aika hyvin yksiin.

12. Mieleenpainuvin tapahtuma raveissa?

- Lapsuuden St. Michelit. Esimerkiksi silloin kun Smooth Blend voitti.

13. Mikä olisit ammatiltasi jos et työskentelisi ravien parissa?

- Ensihoitaja.

14. Olet raviammattilainen, mutta missä hommassa sinulla on parantamisen varaa raveissa tai lajin ulkopuolella?

- Kaikessa tietotekniikassa.

15. Maltatko koskaan käydä lomalla?

- Kyllä lyhyillä lomilla.

16. Harrastukset?

- Yhden viikonlopun vuodesta olen tosi ammattimainen metsästäjä ja kalastaja. Yritän myös liikkua monipuolisesti.

17. Lempiruoka ja -juoma?

- Kala ja äyriäiset ja siihen sopiva viini kun ollaan välimeren rannalla. Suomessa kanansiivet ja olut.

18. Suosikki TV-ohjelmasi?

- Ravit.

19. Millaista musiikkia kuuntelet?

- Kaikki paitsi tekno tippuu. Rokkipainotteista.

20. Millaisella autolla ajat?

- Volvo V70.

Facebook Twitter WhatsApp